Juttu on loistavasti kirjoitettu ja ainakin omalla kohdalla osuu kuin ”isku suoraan hermoon”. Poutasen kuvaama homo edax, ahmiva ihminen, kertoo hyvin tämän päivän suhtautumisestamme ruokaan. Ajattelemme ruokaa tavalla jos toisella koko ajan: ”mitä tänään syötäisiin?”. Toisaalta ahminen oli syntiä jo 1600-luvalla ja sitä se on edelleen. Hoikkaa ja sopusuhtaista ihmistä ihannoidaan, koska sehän kertoo itsekurista ja päättäväisyydestä. Terveellinen eläminen on samalla oikein elämistä.

 

Ristiriidan tähän luo mainostajien nokkelat pikku koukut, joiden tarkoitus onkin saada meidät ahmimisen tielle. Löytyy jos minkälaista naposteltavaa ja herkkua. Mainosten sloganitkin suorastaan huutavat sortumaan… Ahmatti on täydellinen kuluttaja. ”Nälkä, mikä ihana tekosyy..” Poutanen kysyykin osuvasti, mistä lähtien syömiselle tarvitaan tekosyy. Meitä vaivaa kollektiivinen jatkuva nälän pelko jossain alitajunnan perukoilla. Oma isoisoisoäitini on kerjännyt ja syönyt pettuleipää. Ei ihme että syön lautasen aina tyhjäksi, myös silloin kun ei ole enää nälkä. Mut eipä se päde tänä päivänä.

 

Itse taidan lukeutua perus ahmatteihin, jotka sortuvat noin kerran kuussa syöpöttelyyn. En kuitenkaan tunnustaudu BED:ksi (Binge Eating Disorder), koska silloin pitäisi ahmia noin 2/vkossa väh. 3kk ajan. Muut kriteerit voivat kyllä täytyä: nopeasti, yksin mussuttaminen, häpeän tuntemuksia jälkeenpäin jne… Ymmärrän hyvin, miten helposti voisi todella sairastua.

 

Tärkeintä onkin jättää asia yhteen iltaan ja panostaa tähän päivään. Eilinen meni jo. No niin. Selkäsuorana kohti uusia haasteita. Mitä opin? En osta niitä patukoita kotiin, en edes niitä painonvartijoiden omia.