Blogia päivittelee aikansa kuluksi hömelö, ikuinen painonnousua vastaantaisteleva nainen ja pääasiassa itseänsä varten. Asiasta kirjoittaminen (vaikka huonosti ja höystettynä lukuisin kirjoitusvirhein) on terapeuttista ja vapauttavaa.
Olen ollut painosuositusten ulkopuolella murrosiästä lähtien ja koittanut aina tasaisin väliajoin saavuttaa normaalipainon. Vuonna 2002 tein ensimmäisen kunnollisen elämäntapa muutoksen yhdessä äitini kanssa ja pudotin painoa noin 14kg. Tavoitteestani jäin silloinkin noin 6kg saavuttamatta, mutta sinä abikeväänä rakastuin ja unohdin painosta murehtimisen. Nautin elämästä kuin vain parikymppinen, itsekäs ja varmasti naivi ihminen vain voi: ihana mies, interreilaus, omaan kotiin muuttaminen, opiskelut, työt, lukuisat juhlat jne... Pysyin saavuttamassani painossa eikä viimeiset kilot oikeastaan tuolloin harmittaneetkaan.
Yritin pudottaa noita muutamia kiloja useisiin otteisiin pitkin 2000-lukua, mutta aina palasin tuohon kevään 2002 lukemiin. Kunnes. Vuonna 2005 aloin odottaa ensimmäistä tytärtämme ja annoin itselleni luvan syödä oikeastaan mitä vain. Painonousi niin, että korvissa surisi terveydenhoitajan mussutus, mutta jotenkin uskottelin itselleni ettei sillä niin väliä. Raskaudesta kertyi noin 18kg, mutta elämäni ensimmäisen kerran kilot myös hävisivät itsestään 4kk:ssa ilman sen suurempia ponnisteluja. Olin onnellinen ja tyytyväinen: "miten niin raskauskilojen hävittäminen on vaikea? Senkun imettää vaan!" Mutta minulle kävi kuten varmasti monelle muullekin: imetys loppui ja syöminen jäi.... Kiloja alkoi hiipiä tasaisesti ja tyttäremme 1-vuotissynttäreille olin kerännyt jo +8kg.
Liityin Painonvartijat ryhmään muutamia kertoja, mutten saanut itsestäni perheen ja opiskelujen keskellä motivaatiota kunnolla ja välillä painoin enemmän, välillä vähemmän, mutten koskaan tarpeeksi vähän.... Vuonna 2007 aloin odottaa toista tytärtämme +4kg edellisen raskauden alkupainoon nähden. Tällä kertaa rikoin kaikki aikasemmat tunne-, lohtu-, palkintosyömisen ennätykseni ja keräsin huimat 22,5kg. Ei paljon auttanut, että terveydenhoitaja oli ruipelo porkkanalla eläjä, joka sai minut valehtelemaan vaakalukemia aina pari kiloa vähemmän kuin todellisuudessa se pelottava rakkine vastaanottohuoneen nurkassa näytti. Ihana tyttö syntyi, mutta äiti jäi valaaksi. Tukeuduin faktaan "lähtihän ne viimeksikin", mutta ei se niin vain sulanut. Imetin ja paljon, mutta ruokailutottumuksen olivat aivan pielessä.
Syksyllä 2009 olin NIIN ahdistunut ja kyllästynyt itseeni. Perheessäni ja lähipiirissä tapahtui montakin surullista asiaa ja ajattelin, että jos en nyt tee itselleni ja elintavoilleni mitään, sairastun joko fyysisesti tai henkisesti jotenkin. Lisäksi olen esimerkki lapsilleni suhtautumisessa ruokaan. En tunnistanut enää itseäni. Olin hävinnyt jonnekin verkkareiden ja löhöhousujen uumeniin. Minähän pidin ennen vaatteiden kanssa leikkimisestä ja rakastin kauniita kenkiä. Meikata en oikein ole ikinä osannut, mutta nyt en välittänyt enää ollenkaan. Kammoksuin hetkiä jolloin olisi pitänyt pukeutua jotenkin paremmin. Minun oli vain hyväksyttävä tosia asia etten voi syödä mitä vain ja miten paljon vain. Minä en ole yksi niistä onnekkaista geeniarvonnassa voittaneista.
Liityin uudelleen Painonvartijoihin (7 kerta!) syyskuun alusta ja ensimmäistä kertaa tosissani. Painoin enemmän kuin koskaan. Paino lähti hyvin laskuun ja sain perheeltäni ja ryhmältä paljon tukea. Tammikuuhun mennessä painoa on tippunut noin 16kg. Matkaa on vielä tavoitteeseen ja motivaatioboostia tarvitaan, koska paino ei enää tipu niin helpolla...
Mutta olen jo löytänyt innostuksen vaatteisiin uudelleen ja rakastan jälleen korkeita korkoja! Luen paljon muiden blogikirjoituksia ja ihailen muotiblogistien panutumista tyyliinsä ja itsensä ilmaisuun. Rakastan netti-ikkunashoppailua, koska oikeaan kaupoissa kiertelyyn ei ole aikaa. Tämä minun vaateblogeiluni on lastenehdoilla tapahtuvaa vaatehaaveilua; välillä ehtii laittaa tukan, mutta on tyydyttävä eilisen vaatevalintaan tai jos käyttää koko ajan päivänvaatekokonaisuuden valintaan voi joutua tyytymään eilisen hiuksiin.
