Mun blogihiljaisuus on näköjään täysi yhteydessä painonhallintaprojektiini. Höh. No, jospa kadonnut motivaatio löytyisi tänne höpöttelemällä. Pakko ottaa kaikki vastoinkäymisetkin uuden oppimisen kannalta eikä jäädä märehtimään mennyttä... eiks nii?

Kipeliini lapsosen päiväunien aikaan olen ollut täysin uppoutunut Twilight-maailmaan! Kaikki neljä kirjaa vihdoinkin ahmittu, melkein kerralla. Pölöpallerot nurkissa, likapyykkivuori kodinhoitohuoneessa, kolmatta päivää kuivina narulla roikkuneet pyykit ja perheelle tarjotut einekset puhuvat puolestaan. Tää mamma on menetetty tapaus. Vähän pelottaa: eiks näihin pitäis haksahtaa pikkasen nuoremmat? Henk. koht mielipide: neljäs kirja oli paras. Ehkä siks et itekin on äippä tai jotain. Onneksi HBO:n True Blood lievittää vähän kirjojen loppumisesta seuraavia vieroitusoireita.

Mut asiasta ihan toiseen. On pitänyt jo jakaa tää yks perusperheruokajuttu täällä! Makkarasoppa. Juu, ihan perusmakkarasoppa. Ei siks, et se olis jotenkin kovin ihmeellistä, jokainen osaa sitä varmasti valmistaa ja ainakin meillä maistuu kaikille. Se ei maistu mitenkään ihmeelliseltä, ihan perusarjelta vaan.

Mulla on ihan erityinen suhde siihen. Oikeastaan se vähän kuvaa mua ja mun mielikuuvani itsestäni. Joo, kuulostaa ihan kökköltä, mut niin se vaan on. Tässä tulee oppikirjaesimerkki miten mielikuva itsestään voi rakentua ihan kummallisista asioista ja mielleyhtymistä. Luvassa sydänvereslihalla raastettua tekstiä.

Eli. Ei varmaan vaadi kovin suurta mielikuvitusta keksiäkseen, että HooKoo muodostuu mun etunimen kirjaimista. Ja HK on suomen suurin ruokatalo, jonka Nro One tuote on HK Blå-lenkki. Ja tää yhteys on piinannu mua siitä asti kun oon jotain tajunnu. Ehkä noin 8-vuotiaasta. Lapsena mua kutsuttiin nimiparin jälkimmäisellä nimellä ja en edes itse muistanut aina omaa oikeaa, kokonaista nimeäni. Virallisissa tilanteissa nimi kuitenkin tuli esiin ja vähän vanhempana lapsena keksin tuon kamalan yhteyden. Kamala siitä tuli varmaan siksi ettei meillä kotona syöty ikinä makkaraa. Meillä ei ollut grilliä eikä makkarasta tehty ikinä mitään ruokaa. Nakkeja syötiin kyllä, mutta mun lapsenmielessä lenkkimakkara yhdistyi jotenkin... huonona ja "moukkamaisena" sapuskana. Ja mun "lempinimi" oli sama kuin toi kamala lenkki. Ei ihme, että loukkasin äitiäni kieltäytymällä ristimänimestäni. En halunnut, että kukaan kutsuu minua sillä tai varsinkaan kirjainyhdistelmällä HK. Varmaan joku koulussa kutsuikin, mutta ei mua kukaan varsnaisesti kiusannut. Musta tuntuu, että kehitin koko jutun omassa päässäni. Ihan kuin nimi olisi määrittänyt murrosisässä alkaneen paino-ongelmani. No, onneksi olen, kai, kasvanut sen verran ihmisenä (tuskin filantrooppina), että nimi ei aiheuta enää pahemmanluokan tikliikkeitä. Tykkään nykyisin nimestäni ja olen jopa tykästynyt lempinimeeni. Kaikilla työpaikoillani olen ollut Hk ja sopiihan se. Perhepiirissä minusta käytetään lapsuusnimeä ja koulussa/töissä aikuisnimeä, molemmat hyviä. Ensimmäinen tulee ihanalta, nyt jo pois nukkuneelta teräsmummoltani ja jälkimmäinen on sopivan reipas ja iloinen. En vaihtaisi nimeäni (onneksi en niin koskaan teininä tehnyt), koska nimi kuvaa minusta hyvin juuri minua. Minua ja myös minun ikuista painonhallintaprojektia.

Mieheni on tutustuttanut minut neutraalimpaan suhtautumiseen kyseiseen lenkkiin. Vieläkään en syö uunimakkaraa sipulilla & juustolla kuorutettuna, mutta light versiosta voin soppaa valmistaa. Ja ihan terveellistä makkarasoppa (kovia rasvoja & suolaa ) onkin siloin tällöin syötynä. Annoksesta menee 3,5p, ei paha.